torstai 8. marraskuuta 2012

Kiireetön aamupäivä

Nämä on ehdottomasti mun lemppareita. Nämä aamut kun ei tavitse kiirehtiä minnekkään vaan saa juoda ne aamukahvit ihan kaikessa rauhassa vaikka viiteenkin kertaan ja ihastella samalla ulkona vallitsevaa lumihiutaleiden tanssia :)
Muumimaratoonin ja muutaman legolinnan jälkeen pikku-mies katosi päiväunien maailmaan ja isosiskonsa ulkoleikkeihin tuoreeseen lumeen peuhaamaan.
Tälle viikolle olisi vielä paljon mukavaa ohjelmaa luvassa, ihan ensimmäisenä taitaa listalla olla kakun aloitteleminen -lupasin leipoa kinuski-suklaakakun kummipoikani kastejuhlaan lauantaiksi.
Tänä aamuna sitä on taas miettinyt paljon, että kuinka kiitollinen sitä saakaan olla kaikista nuista ihanista lapsista, niin omista kuin läheistenkin. Sen lisäksi, että meidän perheeseen niitä on siunaantunut kaksi, saan olla täti seitsemälle ihanalle tytölle ja yhdelle pojalle, sekä kummi kaikkein pienimmälle tuttavuudelle <3









Eilinen shoppailureissu oli kaikinpuolin mukava, vaikkei ystävätär mieluista mekkoaan löytänytkään. Sen sijaan minä olisin löytänyt ihania mekkoja vaikka viikon jokaiselle päivälle, mekkofriikki kun olen, mutta toivon vielä että mekkoni zalandolta kerkeää saapua ennen lauantaita :) 
Meidän perheen isillekkin lahja löytyi isänpäiväksi, nyt kun vain malttaisi pitää sen piilossa sunnuntaihin asti ;)

Täällä jatketaan kiireetöntä päivää kirpputoritavaroiden hinnoittelun merkeissä, että saadaan nurkkia ja kaappeja tyhjemmäksi ennen muuttoa. Vähentää kummasti sitten muuttokuorman pakkaamisen vaivaa :) Jännä, miten paljon turhaa tavaraa sitä joka kaappiin kertyykin.

Aurinkoa jokaisen torstaihin! :)

M


"Jumala, varjele lapset maailmassa, 
jossa viattomuus on lyhyt eikä 
kaikista aikuisista ole malliksi. 
Anna eheyttäviä kokemuksia niille, 
joiden lapsuus on viety ja tuhottu. 
Siunaa lapset, sillä heissä on 
tulevaisuuden toivo. "

(Kirkko & Kaupunki lehti 19.12.2001)




2 kommenttia:

  1. Mäkin vein kirppistavaroita keskiviikkona:)

    Lapset ovat ihania, vaikka välillä niiden (ainakin teinien) kanssa menee hermotkin ;)
    Täällä on myös toinen mekkoihminen:) Kesät talvet kulkisin mekossa jos tarkenisin.

    Oikein hyvää ristiäispäivää teille!
    Ja kiitos kommnentistasi ♥

    VastaaPoista
  2. Kauhulla odotan sitä teini-ikää jo nyt, vaikka siihen vielä piiiitkä aika :)

    Harmikseni se uusi mekko seisoi Lyypekin ruuhkassa vielä kastajaisten aikaan, mutta onneksi "vara mekkoja" on tullut hamstrattua kaappiin. Pääseepähän uusi mekko sitten vaikka pikkujouluihin päälle, jahka nyt kotiin asti sen nyt posti ensin toisi :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, ilahduta minua kommentilla lähtiessäsi! :)