Syksyn synkkyydessä sitä havahtuu yllättävän yksinkertaisiin seikkoihin.
Kuten siihen,
että koti on ja pysyy pimeänä vaikka valaisimia ripustelisi katonrajat notkolleen.
Rajatonta iloa synnyttäneen ahaa-elämyksen jälkeen
pääsyylliseksi pimeyteen nimettiin mustaksi maalatut seinät,
eikä siitä hetkestä vierähtänyt vuorokautta pidempään kun valoa suorastaan syöneet tummat pinnat oli päälle maalattu
punertavan valkoisella sävyllä.
Seuraavan aamun fiilis uudistetusta olohuoneesta oli mykistävä.
Aamukahvit venyi päivään saakka, ihan vain ihmetellessä
Valoa, avaruutta ja uuden näköisiä vanhoja tiloja.
Valon ja valkoisuuden pettämätön liitto teki kodista taas oman.
Vaikka keskeneräisyydet kummittelee syvällä takaraivossa, niin koti näyttää jälleen minulta.
Tai edes tämänhetkiseltä minulta.
Kun liiasta synkkyydestä päästiin niin mieli ja olohuone näyttää puhuvan täysin samaa kieltä.
Eli tulkoon vaan syksy synkkyyksineen, minun olohuonetta se ei lannista.
Meena
