lauantai 3. elokuuta 2013

Veeseessä.

Parin päivän tiukka rutistus ja se oli melkein valmis.

Kyllästyin totaalisesti vanhaan, pimeään vessaan
ja siitä se idea sitten lähti.
Takapihan laitto siirrettiin ensi vuoteen ja siihen varatut 
aika ja raha käytettiin uuteen vessaan.

Huoneesta purettiin oikeastaan kaikki kattoa lukuunottamatta.
Puolipaneelit sai kyytiä, samoin vanhat kalusteet ja lattia.



Koska tila on pieni
niin suunnittelin sinne hyvinkin minimalistisesti kalustusta.
Altaaksi valitsimme vain n. 30cm syvän yksilön entisen kaksikymmentä senttiä suuremman sijaan.
Allaskaappi löytyi sattumankaupalla valmiina
ja seinäkaapit teetätimme paikallisessa kalusteliikkeessä haluamillani mitoilla ja pinnoilla.

Suuri haave olisi ollut laittaa seinään kiinnitettävä wc-istuin, 
mutta perheen putkimies tyrmäsi idean täysin. 
Eikä pelottelu seinien purkamisesta liiemmin houkutellut enään :)



Seinät halusin "betonipinnoille" 
ja ne syntyi oman rakkaani ja hänen isänsä toimesta hujauksessa.
Osa seinistä piti levyttää uusiksi
(vanhan talon ihanuuksia, kun kaapistojen takaa saattaa löytyä muutama reikä seinästä..)
ja sen jälkeen seinät "tasoitettiin" laastilla mahdollisimman epätasaisiksi.
Harmaa pinta tuntui kuitenkin vähän liian karulta muuten kliinisen kiiltävään vessaan,
joten seinät maalattiin kiiltäviksi pesunkestävällä Tikkurilan Luja:lla.
Lattia laatoitettiin lähes tasaisen mustalla 
10x10cm laatalla ja saumattiin valkoisella.

Valaisimeksi valikoitui krominvärinen backstage-valaisin.

Vielä arvotaan kattolistojen kohtaloa
(ei ihan helpoin nakki listoittaa noin epätasaista seinää:)
mutta muutoin saa huokaista,
se on vihdoin tehty!


Meena

6 kommenttia:

  1. Vessa on tosi siisti!!!
    Mäkin voisin ottaa tuollasen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Mia :)

      Ihan on kyllä vessa meidän näköinen :)

      Poista
  2. Kivan ja yksinkertaisen näköinen vessa! Tätä kun katsoi niin tekisi mieli tehdä omaankin pientä remonttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nimenomaan yksinkertaisuutta haettiin :)

      Se on kummallista, miten se remonttikuume iskee aina ihan puun takaa :)

      Poista
  3. Siis niin upee!!! Meillä wc:n laatat maalattiin aiemmin, mutta jotenkin olen alkanut lämmetä tälle vaihtoehdolle ihan super paljon. Ehkä syssymmällä vois koittaakin ;) keittiön välitilasta kun jäi tuota laastiakin sopivasti jäljelle :)Hienoa työtä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana JuttaEmilia! :)

      Meillä remppalistalla odottaa kylppäri, mihin on mietitty myös joko maalaus- tai laasti vaihtoehtoja.

      Tykkään tuosta kyllä ihan superpaljon!! :)

      Poista

Kiva kun kävit, ilahduta minua kommentilla lähtiessäsi! :)