perjantai 9. elokuuta 2013

Laatikko hullaantuminen

Tyylilleni uskollisena
sisustin meidän eteisen uusiksi jokunen aika sitten.

Ja onko se nyt sitten valmis?
No ei. Ei likimainkaan.
Meillä eteiseen kertyy aina hirvittävät määrät tavaraa lojumaan.
Lompakkoa, avaimia, puhelimia, leluja
-listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Siksi päädyin mahdollisimman siroihin ja pienikokoisiin
(mutta paljon tavaraa imeviin!)
säilytysratkaisuihin.
Hain Ikeasta pari satsia Trones säilytyskaappeja 
(mustaa ja valkoista, tottakai)
ja asettelin ne seinille silmää miellyttävään järjestykseen.
Nyt meidän eteinen on käytännössä vuorattu nuilla laatikoilla, 
mutta onneksi ne ei vie tilaa juurikaan :)
Herra O puolestaan hullaantui ideasta niin kovasti, 
että haluaisi jatkaa tätä laatikkoteemaa joka huoneeseen :D
Mietin vielä josko uskaltaisin ujuttaa joukkoon yhden, korkeintaan kaksi, punaista laatikkoa.
Jostain syystä kun tämä koti on muuttunut kovin mustavalkoiseksi ;) 

Muu eteinen odottaakin sitten reippampia päiviä.
Tilassa on neljä väliovea ja yksi oveton aukko.
Eli to do -listalla kärkipäässä
odottaa kaikkien ovien vaihto,
luultavasti karmeineen.

Työtä ja suunniteltavaa riittää siis.
Onneksi luvassa on pian parin viikon mittainen inspiraatioloma.
Ideoita syntyy ihan uudella tavalla kun viettää hetken poissa kotinurkista.
Kyllä herra taas ilostuu ;) 


Perjantaiterkuin

Meena

2 kommenttia:

  1. Kiva idea ja näyttävän näköinen säilytysseinä. Voisitko tehdä postauksen siitä mitä säilytät kaapeissa, eli paljonko niihin mahtuu ja ovatko käytännöllisiä ja kuviakin sisältä olisi kiva nähdä. Ovatko kovinkin muovisen näköisiä läheltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viesistä, yritän ottaa työn alle tarinan myös laatikoiden sisuksista (jahka ne olisi joskus järjestyksessä;) :)
      Kyllähän nuo ihan selkeesti muovia on, mutta minun silmään ei ollenkaan häiritsevästi. Käytännöllisyys on ihan kymppi +, meillä niissä säilytetään kirjoja, piirrustustarvikkeita, levyjä, avimet, lompakot jne.. :)

      Poista

Kiva kun kävit, ilahduta minua kommentilla lähtiessäsi! :)