keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Arkiaamun iloa

Voi että kuinka rakastan talviaamuja. Hyvin nukutun yön jälkeen on ihanaa nousta sängystä avaamaan verhot kun ulkona on kauniit valkoiset maisemat. Kun villasukat on puettu ja aamukahvit keitetty, keskitymme lasten kanssa ikkunan äärelle tarkkailemaan, josko takapihalle olisi ilmestynyt tontun jälkiä :)

Ja eräs tosifani odottaa uskolliseti ikkunassa aura-auton ilmaantumista :)

Viime viikolla laittelin makuuhuoneeseen uutta ilmettä. Lähes kaikki tekstiilit meni vaihtoon verhoja lukuun ottamatta. 

Päiväpeitettä jännitin hiukan, että tuleeko se olemaan mielikuvani vastainen. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä pitsikirjailut ovat todella kauniit ja kangas muuten kestävä. Kestää siis kahden pikku-vintiön peuhaamiset :)

Valkoinen torkkupeitto on Pentikin aarteita. 
Nyt sai vaaleanpunainen väistyä myös makuuhuoneen sisustuksesta. 





Makuuhuoneen valkoinen lipasto on yksi suosikeistani. Siinä on ihana, vanha tunnelma. Lisäksi se on käytännöllinen, laatikot imee melkoisen määrän tavaraa ja piilottaa miehen pelivehkeet :)

Aikuisten makuuhuone tomiii meillä myös lasten elokuvien katselupaikkana.
Välillä kyllä tuntuu, että sänky saisi olla ainakin metrin verran isompi -joinain öinä kun viereen saattaa ilmestyä useampi unikaveri :) 


Kaunista loppupäivää! :)
M




5 kommenttia:

  1. Meillä aamuisin myös sama traditio: ensimmäisenä avataan verhot ja ihaillaan talvista pihaa:) Ja villasukaat on minulla myös talven ykkösasuste. Teillä on makkarissa ihan samanlaiset tähtityynyt kuin meillä olkkarissa. Ja juuri viime viikolla mietin, että käviskö tollanen kynttelikkö makkariin, kun ihailin sellaista cittarissa. Kaunis päiväpeitto ja nuo enkeliverhot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri ajattelin, että taidan hävittää makkarin kattokynttelikön ennen muuttoa. Eli jos vielä tarvitset, niin on meiltä kohta joutilaana :)

      Poista
    2. Nyt vasta huomasin tän. Ja olen tietenkin ehtinyt hankkia meille makkariin kynttelikön :)

      Poista
  2. Meillä aamu alkaa verhojen aukaisulla ja toivoen, että ulkona olisi kunnon myräkkä!! Joo, mä rakastan talvimyrskyjä :)
    Verhojen vaihto on vielä muutamaan huoneeseen edessä, viikonloppuna laitan kodin lopulliseen joulutunnelmaan. Jotenkin tämä aika on vain taas mennyt :(

    Todella kaunis tunnelma teidän makkarissa!! Mä haaveilen jo meidän peräseinän tapetoinnista, tai ehkä se on tämä pimeän aika, kun halauaa valoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi on kyllä sitä kummaa aikaa, kun silloin haluisi olla koko ajan tekemässä uusia muutoksia ;)

      Poista

Kiva kun kävit, ilahduta minua kommentilla lähtiessäsi! :)