keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tervetuloa, vuosi 2013!

Niin pyörähti taas uusi vuosi käyntiin ja edellinen jäi vain monien, monien tuhansien muistojen rimpsuksi :) 
Alkaneelta vuodelta odotan paljon, monia uusia ja isoja muutoksia on luvassa. 
Ensimmäisenä lähellä häämöttävä uuden kodin remontti ja muutto, jota onkin jo odotettu!
 Ja muutaman kuukauden kuluttua saankin heittää jo hyvästit kotiäidin pestille ja lähteä kohti uusia haasteita.
Aika näyttää, mitä kaikkea muuta jännittävää vuosi tuo tullessaan ;) 

Viime vuoden viimeiset, eli joulupäivät kuluivat meillä mukavasti, joskin taas aivan liian nopeaa. 
Yllätyspakettejakin ilmestyi enemmän kuin osasin edes odottaa, ja kaikki niin mieluisia :)
Isosta paketista löytyi keittiöön uusi kattokruunu, joka oli siihen kuin tehty. 
Samalla paikalla aijemmin ollut valkoinen valaisin puolestaan muutti lastenhuoneeseen.
Iittalan kastehelmi tuikut on ollut pitkään ostoslistallani, ja ilokseni sellainen olikin eksynyt yhteen pakettiin.
Myös Iittalan isot viinilasit ilahdutti.
Ja milloinpa ei korut ilahduttaisi naista, Snö of Swedenin korvakorut sai minut ihastumaan lopullisesti heidän valikoimiinsa.
Tosi tarpeeseen joulupukki toi myös uuden kameran, ihania vaatteita ja pinon villasukkia, suurkuluttaja kun olen. 
Eikä näyttänyt lahjat jouluun loppuvan, kun uudenvuoden aattona mies yllätti minut vielä korukaupan paketilla. :) 

Toivottavasti jokainen sai viettää rauhallisen Joulun ja turvallisen vuodenvaihteen.
Meillä rakettien pauke vaihtui lumisodaksi heti puolenyön jälkeen ja vuoden ensimmäiset tunnit kuivateltiin kastuneita hiuksia ja sukkia hyvän ruoan ääressä, valettiin tinoja ja höpöteltiin mukavia :)

Tämän vuoden tärkein tavoite on yksinkertainen; 
tehdä siitä onnellinen -itselle ja muille <3

Ilontäyteistä vuoden 2013 alkua!
M

2 kommenttia:

  1. Oi, sinähän olet ihania lahjoja saanut!!
    Sulla uusi vuosi tuo melkoisesti muutoksia, oikein paljon onnea niihin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia ja onnea vuodelle 2013 myös sinulle ja perheellesi! :)

      Poista

Kiva kun kävit, ilahduta minua kommentilla lähtiessäsi! :)