keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Haastetta pukkaa

Ihana, aurinkoinen Viivi 
heitti tänne haasteen.

Haasteen säännöt tulevat tässä:
1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Voit muuttaa haasteen sisältöä mieleiseksi.
4. Keksi haluamasi määrä kysymyksiä.
5. Haasta haluamasi määrä blogeja mukaan. 

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päivän kuulumisista. 
Minun päiväni? Hm. Täällä päivät kulkevat hyvin samanlaisilla kaavoilla, 
mutta silti jokaisessa päivässä on jotain uutta ja erilaista. 
Nautin yllätyksellisyydestä ja siitä, ettei koskaan tiedä mitä kaikkea päivä tuo tullessaan.
Viime päivinä vireillä on ollut yksi pirtsakan punainen olohuoneprojekti, 
jota vilautin facebookissa viime viikolla. 
Välillä tekee hyvää muokata muidenkin koteja täysin omastani poikkeavilla tyyleillä. 
Suurinosa ajastani kuluu kuitenkin lapsiperheen arjen pyörittämisessä.
Perheen keskeinen aika, kotityöt, pyykit, kokkaukset
-jokainen äiti varmasti tietää tämän tarinan.
Silloin tällöin piipahdan myös oikeissa töissä.

Laajempi esittely allekirjoittaneesta löytyy tekstistä


2. Vastaa haastajan kysymyksiin
1. Mikä on suosikkiesineesi sisustuksessasi?
- Lähestulkoon aina esineet ja tavarat on korvattavissa.
Yksi ylitse muiden -suosikkia minulla ei varsinaisesti ole.
Siksi vastaan tähän, että tärkein asia minulle sisustuksessa on valo ja tunnelma.

2. Minkälaiseksi kuvailisit sisustustyyliäsi?
-Rohkea. Persoonallinen. Leikittelevä.

3. Miten rentoudut parhaiten?
Tilanteesta ja rentoutuksen tarpeesta riippuen. 
Parhaaksi terapeutiksi olen todennut maalipensselin ja puutyöt.
Välillä rentouttajaksi riittää vastaantulijan hymy tai puhelu ystävän kanssa.

4. Kenen antaisit sisustaa kodissanne olevan tyhjän huoneen lattiasta kattoon, JOS et saisi sitä itse tehdä?
Monelle alan ammattilaiselle luovuttaisin tämän pestin, 
mutta lähipiiristä valinta olisi helppo. 
Kultaakin kalliimpi anoppi tuntee nämä hommat kuin omat taskunsa.

5. Oletko jouluihminen? Miten joulu näkyy kotisi sisustuksessa?
Olen! 
Mutta kammoksun joulun kaupallisuutta ja kiirettä. 
Joulu tulee näkymään kotonamme ainakin punaisen värin muodossa.

6. Lempiohjelmasi telkkarista?
Välillä löydän itseni töllöttämästä niin uskomatonta hömppää, etten ääneen kehtaa tunnustaa.
Ruotsalaiset rikosohjelmat on kuitenkin yksi kestosuosikki.
Toisesta äärilaidasta mainitsisin Moderni perhe -sarjan, jolle tirskun sohvalla yksinäni.

7. Mikä on suurinta herkkuasi?
Saako vastata, että hiljaisuus?

Näillä samoilla kysymyksillä haastaan mukaan seuraavat blogit:








Huippuhauskaa keskiviikkoa!


Meena

12 kommenttia:

  1. Pitääpä heti vastailla haasteeseen, kunhan joudan. :)

    Voi että minä aina ilahdun sinun blogipäivityksistä. Saat mut jokainen kerta hyvälle tuulelle. Kiitos siitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä niiiin ilahdun sun kommenteista, kiitos kauniista sanoista! <3

      Poista
  2. ihania nää haasteet. aina oppii jotain uutta bloggaajasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kiva tehdä! Nappaa sinäkin haaste matkaan :)

      Poista
  3. Ihanaa, että otit osaa haasteeseen! Mukava lueskella näitä, kun oppii aina jotain uuttaa blogin kirjoittajasta:)! Suurin herkkusi hymyilytti:D Mutta tottahan tuo on ihan täysin, että hiljaisuus on suurta herkkua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis minähän en muita herkkuja nautikkaan kuin hiljaisuutta, heh ;)
      (Listasta olisi saattanut tulla useamman postauksen mittainen, joten tyydytään nyt tuohon)

      Poista
  4. Oi, kiitos paljon haasteesta! Tartuinpa siihen samantein! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta Meeena. Tartun siihen heti kun saan kasattua tekstin ja kuvaa joukkoon. Mukavaa loppuviikkoa kivalle bloggaajalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään innolla odottelemaan :)

      Ihanaa lähestyvää viikonloppua! <3

      Poista
  6. Kiitos haasteesta! Näitä on aina kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva seurailla, miten jokainen bloggaaja saa haasteesta niin erilaisen, omansa tyylisen, kirjoituksen aikaan :)

      Poista

Kiva kun kävit, ilahduta minua kommentilla lähtiessäsi! :)