perjantai 7. kesäkuuta 2013

Keittiön uutta ilmettä

Pari viime päivää on kulunut niin hurjassa ideaputkessa,
että ei tahdo itsekkään mukana pysyä.
Kylpyhuoneeseen ja vessaan on tehty remonttisuunnitelmat jo lähes valmiiksi asti,
 lastenhuonetta, keittiötä ja eteistä hieman mööpleerattu uusiksi.
Puhumattakaan sitten niistä hääsuunnitelmista
-vihdoin on päivä lyöty lukkoon ;)
Sain keittiöön aivan upeat, isot lasivaasit.
Ne päätyi ikkunalle ja sai kaverikseen oksia
jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista :)
Kynttilöitä en viitsinyt vaaseihin laittaa näin kesällä joten oksat olivat nappivalinta. 
Ehkä muutama risu vielä lisää :)
Mielessä kävi, että maalaisinko oksat samalla hopealla kuin olohuoneessa olevat, 
mutta päädyin pitämään ne näin.
Luonnon värit ja materiaalit ovat alkaneet viehättää minua entistä enemmän :) 
Myös keittiön seinällä oleva taide joutui vaihtoon.
Kaivoin kaapista läjän vanhoja kehyksiä, maalasin ne ja pistin lapset hommiin ;)
Koska meillä lapset tuottaa läjän piirrustuksia joka ikinen päivä
niin ajattelin hyödyntää näitä taiteilijoita ja saada keittiön sienälle takuuvarmasti uniikin kollaasin :)

Pari puista kirjainta jätin vielä sekaan paikkaamaan puuttuvia teoksia.

Josko näillä muutoksilla kestäisin keskeneräistä keittiötä taas hetken.
Ne "verhot" (tai pikemminkin verkot) antaa vieläkin etsityttää itseään.
 Voipa olla että kohta joudun luovuttamaan etsinnät ja keksimään uuden suunnitelman. 
Pitsiröyhelöt alkaa nimittäin tunkea jo korvista ulos ja lujaa, eikä varsinaisesti käy tuohon tilaan 
enää ollenkaan. 
Ehkäpä riisunkin huoneen kesäasuun ja otan verhot kokonaan pois :) 
Sama tilanne vallitsee oikeastaan koko keittiössä. 
Ruokapöydän ja jakkaroiden piti olla vain väliaikaisia, 
mutta ne oikeat tuntuu olevan kiven alla.
Myöskin loput seinät odottaa edelleen maalia, välitilat ja tasot vaihtoa
ja nyt on myös uusi must have tullut kuvioihin
-nimittäin kylmäkalusteiden vaihto.

Huh, sanon minä! :D


Näissä tunnelmissa,
mukavaa viikonloppua kaikille!

Meena


6 kommenttia:

  1. upeen näkönen keittiö ja vitsit kuin hienon kollaasin sait tosiaan aikaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kollaasista tosin menee suurimmaksi osin kunnia lapsille ;)

      Poista
  2. Näyttää kyllä todella hyvälle :-) Oikein viihtyisää :-)

    Iloista viikonloppua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla positiivista palautetta myös ulkopuolisilta :)
      Hauskaa viikonloppua! :)

      Poista
  3. Hienon näköistä!
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marru! :)
      Aurinkoista viikonloppua sinnekkin :)

      Poista

Kiva kun kävit, ilahduta minua kommentilla lähtiessäsi! :)