sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

My new best friend

Hoo niinkuin hopea ja äs niinkuin spray.
Yhdessä ne muodostavat huippu duon :)
Ja sitä onkin meillä viime kuukausina kulunut. Välillä niin,
että spray haisee korttelinkin päässä kun tämä tyttö on innostunut maalailemaan.
Spraymaali on niin helppoa ja nopeaa, että sitä voi käyttää melkein mihin vain. 
Risukoristeisiin se on paras mahdollinen vaihtoehto ja meidän 
risut onkin maalattu uuteen ulkomuotoon jo kauan sitten :)
Muutama vaasi ja taulunkehyskin joutui käsittelyn uhriksi.
Vaikka meidän kodin sisustus on saanut paljon hopeista säihkettä pintaansa 
niin kannattaa muistaa että maltti on valttia tässäkin asiassa.
Ihan joka paikka kun ei voi olla hopea, vaikka se kaunis väri onkin.
Saattaisi tulla hiukan avaruusmainen fiilis kokohopeisessa asunnossa :)
Tämä hopea-kausi on saanut aikaan myös sen, että minun mieleni alkaa taas heräillä mustalle.
Mustassa on jonkinlaista syvyyttä ja mystisyyttä, mitä kaikissa väreissä ei ole. 
Ja musta antaa myös hirveän paljon mahdollisuuksia muille väreille. 
(Nimim. punaista tuolia metsästävä:)

Mielessäni pyörittelin jo ajatusta siitä,
että liekkö hopea on uusi valkoinen -
- ensin kansa tyhjensi kaupat valkoisesta maalista että saatiin huonekalut maalaisromanttisiksi,
nyt saman kohtalon käy läpi hopea.
Äkkiä siis spray ostoksille ennen kuin kaupanhyllyt huutavat tyhjyyttään ;)
(Pienenä vinkkinä muistutan, ettei spraymaalauksia kannata tehdä asuintiloissa)

Minulla on täällä sata ja yksi projektia puolitiessä. 
Eteisen kaappi on jo paremmalla mallilla, mutta töiden jälkeinen laiskuus 
tahtoo viedä voiton viimeistelyltä. 
Nyt kun lumet on sulaneet niin pihasuunnitelmaakin on jo varovaisesti aloiteltu. 
Aika ei siis käy pitkäksi! :)

Rentouttavaa sunnuntaita!

Meena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, ilahduta minua kommentilla lähtiessäsi! :)