Tämän Romu-Roosan kollaasikierre kasvaa ja kasvaa
aiheuttaen positiivisia lumipalloefektejä huoneesta toiseen.
-juuri kun olin luonut mieleeni selkeän, kauniin, mielikuvan
minimaalisesta,
pelkistetyksi karsitusta,
ja tarkkaan valikoitujen värien muodostamasta sisustuksesta.
Yksi asia johti toiseen ja
kun olohuoneeseen raivattiin paljasta tilaa,
kiersi vahinko (=kaikki ylimääräinen) olohuoneesta eteiseen.
Aamulla yllätin sisäisen esteetikkoni kuitenkin hymyilemästä
eteisen uudelle romukollaasille,
ja näin katosi minimalistin haaveet yhtä joutuisasti kuin olivat syntyneetkin.
Ne pienet tai isot esineet,
henkilökohtaiset yksityiskohdat ja
tunnearvollaan koreilevat
- perityt tai itsetehdyt tavarat
luovat minulle sen kodikkuuden tunteen.
Ja siitä en tingi.
Ainakaan ennen seuraavaa tavaraähkyä.
Meena
Hauska :), samaa itsekin pähkäilen omassa kodissani. Toisaalta haaveilen minimalistisesta kodista, mutta toisena päivänä kaipaan jo kodikkuutta (tavaroita, esineitä...) ympärille... Pikkukrääsässä (esim tuikkukippoa ja sen semmosta) menee itsellä raja - niitä en vaan siedä (anakaan pitää aikaa ympärilläni)
VastaaPoistaTämä taitaa olla sitä kuuluisaa naisten ailahtelua, toisena päivänä halutaan toista ja toisena jotain ihan muuta ;)
PoistaMutta onneksi - sitä tavara määrää voi säädellä itse ihan niin usein kuin haluaa.
Tosiasia kuitenkin on, että jos sitä pikkusälää kertyy aivan liikaa näkökenttään, niin tunnelma käy jotenkin rauhattomaksi.
Tykkään ihailla koteja, joissa on hyvin minimalistinen sisustus. Luulen, että itse en kuitenkaan sellaisessa pidemmän päälle viihtyisi. Kaipaan ympärilleni värejä ja sopivasti sitä pikkukrääsää. :) Sinulla on hauska tyyli kirjoittaa. Tykkään!
VastaaPoistaMukavaa, Marjukka, että viihdyt seurassa! :)
PoistaMinunkin silmääni miellyttää eniten mahdollisimman minimalistiset, karsitut kodit. Ainakin lehtikuvia katsellessa. :) Omassa kodissa kuitenkin tuntuu, että se persoona jää osittain puuttumaan, jos kaiken karsii pois.
Nämä on niitä ikuisuuskysymyksiä :)